Suomi on tuottanut poikkeuksellisen määrän huippuluokan jääkiekko maalivahti nimiä, jotka ovat jättäneet jälkensä niin NHL:ään, MM-kisoihin kuin olympialaisiin.
Listalle pääsy ei riipu pelkistä tilastoista: mukana painavat myös uran pituus, vaikutus menestykseen ja se, millaisen jalanjäljen maalivahti on jättänyt lajiin.
Mikä tekee hyvästä jääkiekkomaalivahdista hyvän?
Maalivahdin paikka on yksi pelin vaativimmista rooleista. Yksi tärkeimmistä taidoista on sijoittuminen. Hyvä jääkiekko maalivahti osaa olla oikeassa paikassa ennen kuin laukaus lähtee. Kun kulmat ovat hallussa, hyökkääjän vaihtoehdot vähenevät.
Refleksit ratkaisevat, kun tilanteet muuttuvat sekunnissa. Rannelaukaus siniviivalta tai nopea ohjaus maalin edestä, molempiin pitää reagoida heti. Harjoitukset, jotka keskittyvät reaktioaikaan, kuten valosignaalit tai pudotetut pallot, auttavat kehittämään tätä.
Toinen keskeinen taito on kiekon seuraaminen. Jääkiekko maalivahti joutuu usein torjumaan laukauksia, joita ei näe selvästi. Maskit ja liikenne maalilla vaikeuttavat näkyvyyttä, joten vahva kiekonseurantakyky auttaa reagoimaan myös silloin, kun tilanne ei ole selkeä.
Henkinen kovuus korostuu erityisesti isoissa peleissä. Virheitä ei saa jäädä miettimään, vaan jokainen tilanne on uusi mahdollisuus. Vahva maalivahti säilyttää tasonsa illasta toiseen.
Nykykiekossa maalivahdin rooli on kasvanut. Pelkkä torjuminen ei enää riitä. Hyvä jääkiekko maalivahti osallistuu peliin, rytmittää avauksia ja kommunikoi puolustajien kanssa. Hän ei vain reagoi peliin, vaan hän ohjaa sitä alhaalta päin.
Suomen kaikkien aikojen suurimmat jääkiekko maalivahdit
Suomalainen jääkiekko maalivahti on käsite itsessään. Vuosien varrella useat nimet ovat nousseet maailman huipulle niin NHL:ssä kuin kansainvälisillä areenoilla.
Miikka Kiprusoff
Miikka Kiprusoff on yksi arvostetuimmista suomalaisista jääkiekko maalivahdeista, jonka ura NHL:ssä teki hänestä legendan. Vaikka hän aloitti Pohjois-Amerikassa San Jose Sharksin organisaatiossa, hänen uransa todellinen käännekohta tapahtui Calgary Flamesin paidassa.
- 2003–2004: Kauppa Flamesiin käynnisti Kiprusoffin nousun liigan huipulle. Hän voitti 12 ottelua 17 aloittamastaan ensimmäisten viikkojen aikana ja päästi yhden maalin tai vähemmän per peli 11 kertaa.
- 2004: Auttoi Flamesin Stanley Cup -finaaleihin ja teki samalla NHL-ennätyksen matalimmassa päästettyjen maalien keskiarvossa (1.69 GAA).
- 2005–2006: Voitti Vezina Trophyn NHL:n parhaana maalivahtina sekä William M. Jennings Trophyn vähiten maaleja päästäneenä maalivahtina.
- 2007: Valittiin ensimmäiseen NHL:n All-Star-otteluunsa.
- Ura Flamesissa (2003–2013): Kiprusoff voitti yli 300 ottelua ja kirjasi seuran ennätykset sekä voitoissa että nollapeleissä. Hänestä tuli joukkueen kulmakivi ja fanien palvoma ikoni.
Kiprusoffin vaikutus Flamesiin oli välitön. Hänet nimettiin kuukauden puolustavaksi pelaajaksi jo ensimmäisen kautensa aikana, ja vaikka polvivamma hetkellisesti keskeytti kauden, hänen tasonsa pysyi korkeana vuodesta toiseen.
Myös kansainvälisillä kentillä Kiprusoff oli Suomen luottopelaaja:
- 1999 & 2001: MM-hopeaa.
- 2004: Hopeaa World Cupissa.
- 2010: Pronssia Vancouverin olympialaisista.
Hän on jäänyt historiaan esimerkkinä siitä, mihin suomalainen jääkiekko maalivahti voi parhaimmillaan yltää.
Pekka Rinne
Pekka Rinne on jääkiekko maalivahti, joka yhdistetään saumattomasti Nashville Predatorsiin, seuraan, jossa hän pelasi koko NHL-uransa ja nousi seuralegendaksi.
Hänestä tuli Predatorsin ykkösmaalivahti kaudella 2008–09, ja seuraavat vuodet vakiinnuttivat hänen paikkansa NHL:n huipulla.
- 2011: Johti Predatorsin ensimmäiseen pudotuspelisarjan voittoon seuran historiassa.
- 2017: Johdatti joukkueen Stanley Cup -finaaleihin.
- 2018: Voitti Vezina Trophyn NHL:n parhaana maalivahtina.
- 2008–2021: Nelinkertainen NHL All-Star -valinta ja eniten voittoja suomalaisena maalivahtina NHL:ssä.
Rinne oli tunnettu tasaisuudestaan ja pitkästä urastaan. Hän pelasi yli vuosikymmenen ajan korkealla tasolla, vaikka kärsi ajoittain loukkaantumisista. Uran varrelle mahtui myös harvinainen suoritus, hän teki maalin itse ja on yksi harvoista NHL-maalivahdeista, jotka ovat siinä onnistuneet.
Myös kansainvälisellä tasolla Rinne edusti Suomea vahvasti:
- 2014: Hopeaa MM-kisoissa, valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.
- 2015: Valittiin kisojen parhaaksi maalivahdiksi ja rikkoi IIHF:n nollapelien ennätyksen pelatuissa minuuteissa.
- 2016: Edusti Suomea World Cupissa.
- 2023: Nashvillen Bridgestone Arenan edustalle paljastettiin Rinnelle omistettu 3,6-metrinen patsas – kunnianosoitus hänen perinnölleen ja merkitykselleen seuralle.
Pekka Rinne ei ollut vain jääkiekko maalivahti, vaan hän oli johtaja, seuraikoni ja esikuva tuleville maalivahtisukupolville. Hänen uransa osoittaa, mitä voi saavuttaa yhdistämällä lahjakkuus, työetiikka ja lojaalius.
Tuukka Rask
Tuukka Rask on yksi modernin ajan menestyneimmistä suomalaisista jääkiekko maalivahdeista. Hän pelasi koko NHL-uransa Boston Bruinsissa, johon hänet kaupattiin Toronto Maple Leafsista vuonna 2006.
- 2011: Stanley Cup -mestari Bostonin kakkosmaalivahtina.
- 2013 & 2019: Johti Bruinsin Stanley Cup -finaaleihin ykkösvahtina.
- 2014: Vezina Trophyn voittaja. Finalisti myös kaudella 2019–20.
- 2020: Voitti William M. Jennings Trophyn yhdessä Jaroslav Halákin kanssa.
Tilastojen valossa Rask oli yksi aikansa parhaista. Rask:
- Pitää hallussaan Bruinsin seuraennätykset runkosarjan ottelumäärissä (564) ja voitoissa (308).
- On kaikkien aikojen neljäs torjuntaprosentissa (0.921) ja kolmas päästettyjen maalien keskiarvossa (2.28) yli 250 ottelua pelanneista maalivahdeista.
- Pelasi 23 peräkkäistä playoff-ottelua yli 90 % torjuntaprosentilla (2019).
- Ei koskaan hävinnyt konferenssifinaalia NHL-urallaan: 8 voittoa, 0 tappiota, 3 nollapeliä ja GAA 0.82.
Myös maajoukkueessa Rask oli tärkeässä roolissa:
- 2006: MM-pronssia alle 20-vuotiaiden kisoista.
- 2014: Pronssia olympialaisista Sotshissa, pelasi neljä kuudesta ottelusta.
Tuukka Raskin ura on täynnä huipputason suorituksia. Hän oli jääkiekko maalivahti, johon joukkueensa pystyi nojaamaan niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissä.
Antti Niemi
Antti Niemi jäi historiaan ensimmäisenä suomalaisena jääkiekko maalivahtina, joka voitti Stanley Cupin. Hän teki sen Chicago Blackhawksin riveissä kaudella 2009–10, nousten ratkaisupelaajaksi pudotuspelien tärkeimmillä hetkillä.
- 2010: Voitti Stanley Cupin Blackhawksin kanssa.
- Torjui 32 kertaa Stanley Cup -finaalien toisessa ottelussa ja valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi.
- Teki historiaa johdattamalla joukkueensa 4–3 jatkoaikavoittoon ratkaisevassa finaalissa Philadelphia Flyersia vastaan.
- Torjui 32 kertaa Stanley Cup -finaalien toisessa ottelussa ja valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi.
NHL:ssä Niemi pelasi myös useissa muissa joukkueissa. Joukkueita olivat San Jose Sharks, Dallas Stars, Pittsburgh Penguins, Florida Panthers sekä Montreal Canadiens.
Vaikka hänen NHL-uransa huippuhetki oli Cup-voitto Chicagossa, Niemi oli pitkään luotettava ykkös- tai kakkosmaalivahti useissa seuroissa. Hän toi kokemusta ja vakautta joukkueisiinsa vuodesta toiseen.
Kansainvälisesti Niemi edusti Suomea:
- 2014: Olympiapronssia Sotshissa. Toimi varamaalivahtina neljässä ottelussa, mutta ei pelannut jäällä.
Antti Niemen ura muistetaan ennen kaikkea siitä, että hän raivasi tiensä NHL:n huipulle ilman varausta.
Kari Lehtonen
Kari Lehtonen oli jääkiekko maalivahti, jonka ura NHL:ssä käynnistyi poikkeuksellisen korkealta. Hänet varattiin toisena pelaajana vuoden 2002 varaustilaisuudessa. Eli korkeimpana eurooppalaisena maalivahtina koskaan ja korkeimpana suomalaisena yhdessä Patrik Laineen, Barkovin ja Kakon kanssa.
- 2003–2010: Pelasi Atlanta Thrashersissa, jonne hänet oli alun perin varattu.
- 2010–2018: Edusti Dallas Starsia kahdeksan kauden ajan.
- 1999–2018: Ammattilaisura kesti lähes 20 vuotta.
Lehtonen tunnettiin urheilullisesta ja reaktiivisesta torjuntatyylistään. Hän liikkui nopeasti ja luki peliä hyvin, mikä teki hänestä tehokkaan erityisesti yksilövastuullisissa tilanteissa. Hänen NHL-uransa oli tasainen, vaikkei se sisältänyt samanlaista palkintokaappia kuin joillain muilla suomalaisilla maalivahdeilla.
Myös maajoukkueessa Lehtonen oli tärkeässä roolissa:
- 2000: U18-MM-kultaa (torjuntaprosentti .963, GAA 1.76).
- 2002: U20-MM-pronssia, valittiin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi.
- 2004: Hopeaa World Cupissa.
- 2007: Hopeaa MM-kisoissa, jälleen valinta turnauksen parhaaksi maalivahdiksi.
- 2012: Edusti Suomea MM-kisoissa.
Kari Lehtonenin ura jää historiaan ennätyksellisen varauksen, pitkän NHL-uran ja monipuolisten kansainvälisten edustustehtävien ansiosta.
Parhaat suomalaiset maalivahdit kansainvälisessä jääkiekossa
Suomalaiset jääkiekko maalivahdit ovat olleet ratkaisevassa roolissa Leijonien menestyksessä arvoturnauksissa. Heidät tunnetaan rauhallisuudesta, pelinluvusta ja siitä, että he kestävät paineen, kun panokset ovat suurimmillaan.
Olympialaiset:
- Miikka Kiprusoff – 5 ottelua, pronssia 2010
- Niklas Bäckström – 2 ottelua samassa turnauksessa
- Jarmo Myllys – 3 turnausta (1988, 1994, 1998)
- Hopeaa 1988
- Pronssia 1994 ja 1998
- Hopeaa 1988
- Tuukka Rask – 4 ottelua, pronssia 2014
MM-kisat ja World Cup:
- Pekka Rinne
- Hopeaa 2014 (MVP), paras maalivahti 2015
- Hopeaa 2014 (MVP), paras maalivahti 2015
- Miikka Kiprusoff
- Hopeaa 1999 ja 2001
- Hopeaa 1999 ja 2001
- Kari Lehtonen
- Hopeaa 2007, turnauksen paras maalivahti
- Hopeaa World Cup 2004
- Hopeaa 2007, turnauksen paras maalivahti
Nuorten turnaukset:
- Kari Lehtonen
- U18-kultaa 2000 (GAA 1.76 / SV% .963)
- U20-pronssia 2002, paras maalivahti
- U18-kultaa 2000 (GAA 1.76 / SV% .963)
- Tuukka Rask
- U20-pronssia 2006, paras maalivahti
Suomalainen jääkiekko maalivahti on ollut jokaisessa turnauksessa keskiössä. Tulos näkyy mitaleissa, palkinnoissa ja luottamuksessa, jonka he ovat ansainneet vuodesta toiseen.
Suomalaiset maalivahdit NHL:ssä – kestävä perintö
Suomalaiset jääkiekko maalivahtit ovat menestyneet NHL:ssä, koska he osaavat pelata peliä etukäteen. Heidän liikkeensä ovat hallittuja, sijoittuminen tarkkaa, ja paineen alla peli pysyy kasassa.
Suomen valmennus keskittyy tilanteiden lukemiseen ja kiekon seuraamiseen, ei vain torjuntojen näyttävyyteen. Verrattuna esimerkiksi Pohjois-Amerikkaan, suomalaisvahtien koulutus painottaa pelin ymmärrystä enemmän kuin fyysistä kokoa tai räjähtävyyttä. Se näkyy tuloksissa.
Modernit vs. klassiset suomalaiset maalivahdit
Jääkiekko maalivahti -pelaaminen on muuttunut merkittävästi. 90-luvun torjujat luottivat reaktiopeliin ja pienempiin varusteisiin, jolloin torjunnat olivat yksilösuorituksia. Nykymaalivahdit pelaavat leveämmällä asennolla, käyttävät teknisesti optimoituja varusteita ja hallitsevat kulmat tehokkaammin.
Moderni suomalainen maalivahti ei vain pysäytä kiekkoa, vaan hän kontrolloi peliä. Erot näkyvät rytmin lukemisessa, aktiivisessa mailankäytössä ja liikkeen taloudellisuudessa, jota ei aiemmin korostettu samalla tavalla.
Kunniamaininnat
Useat suomalaiset jääkiekko maalivahdit ovat jättäneet jäljen, vaikka eivät nousseet aivan huipulle asti tai pysyneet siellä pitkään.
- Niklas Bäckström: NHL:n voittotilaston kärjessä kaudella 2008–09, pitkä ura Minnesotassa.
- Jussi Markkanen: Stanley Cup -finalisti 2006, tärkeä rooli Edmontonin playoff-menestyksessä.
- Antero Niittymäki: Valittiin Torinon olympialaisten MVP:ksi 2006, voitti kultaa Euro Hockey Tourilla.
- Kevin Lankinen: Nousi ykkösvahdiksi Chicagossa 2021, osa uutta sukupolvea.
- Juuse Saros: Vakiinnuttanut paikkansa NHL:n eliitissä Rinnettä seuraten.
Heidän vaikutuksensa näkyy uusissa pelaajissa, jotka rakentavat omaa tietään samojen periaatteiden varaan.