Jalkapallon EM-vedonlyönti on yksi koko maailman suosituimmista vedonlyönnin muodoista ja seuraavan kerran EM-kisat pelataan kesällä 2028. Jalkapallon EM-kisoja on jo vuosien ajan kutsuttu kovatasoisimmaksi jalkapalloturnaukseksi maailmassa, sillä varsinaisia heittopussijoukkueita ei EM-tasolle pääse. Viimeksi jalkapallon EM-kisat voitti Espanja, kun kisat pelattiin Saksassa vuonna 2024.
Jalkapallon EM-kisat ovat vedonlyönnin näkökulmasta mielenkiintoiset kisat, joiden jännittäminen alkaa jo heti 2026 pelattavien MM-kisojen jälkeen. Karsinnat pyörähtävät käyntiin vuoden 2027 aikana, kun lohkoarvonnat suoritetaan.
Vedonlyönnissä kiinnostusta herättävät tietysti suurista turnauksista tutut kohteet. Näihin kuuluu muun muassa tuleva mestari, mutta tietysti myös kultaisen kengän eli parhaan maalintekijän titteli.
Tässä artikkelissa käymme läpi jalkapallon EM-kisat 2028 sekä niihin liittyvät vedonlyöntikertoimet ja -bonukset. Käymme lisäksi läpi karsinnat sekä ennakot ja paljon muuta mielenkiintoista. Jatka siis lukemista, niin tiedät kaiken, mitä on hyvä tietää tässä vaiheessa vuoden 2028 EM-kisoista ja vedonlyönnistä.
Jalkapallon EM vedonlyönti 2028
Jalkapallon EM vedonlyönti 2028 tarjoaa laajan valikoiman erilaisia mahdollisuuksia. Kisat pelataan kesällä 2028, ja vedonlyönnin kohteet avautuvat jo hyvissä ajoin ennen turnauksen alkua.
EM-kisoissa vedonlyönti keskittyy perinteisiin kohteisiin kuten turnauksen voittajaan, parhaaseen maalintekijään ja yksittäisiin otteluihin. Pitkän aikavälin vedot ovat suosittuja jo karsintojen aikana.
Vedonlyöntisivustot tarjoavat kisoja varten erikoisbonuksia ja tarjouksia. Kertoimet vaihtelevat merkittävästi riippuen joukkueiden vahvuuksista ja karsinnoissa näytetystä pelistä.
Turnaus tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden seurata Euroopan parhaita joukkueita. Vedonlyönnin näkökulmasta tämä on yksi vuoden merkittävimmistä tapahtumista.
Englanti ja Irlanti isäntämaina tuovat oman lisänsä turnaukseen. Kotietu vaikuttaa erityisesti Englannin mahdollisuuksiin menestyä.
Seuraavaksi käymme läpi tarkasti, missä jalkapallon EM 2028 pelataan ja miksi pelipaikan tuntemus on olennaista vedonlyönnin kannalta.
Missä pelataan jalkapallon EM 2028?
Jalkapallon EM 2028 pelataan Yhdistyneessä Kuningaskunnassa. Tarkemmin ottaen pelipaikkoina ovat:
- Englanti,
- Irlanti,
- Pohjois-Irlanti,
- Wales ja
- Skotlanti.
Englannissa kisoja on järjestetty aiemmin kahteen otteeseen, mutta 2028 kisat ovat ensimmäinen kerta, kun Irlanti isännöi EM-kisoja. Englanti puolestaan palaa isäntämaaksi vuoden 2020 kisojen jälkeen (jotka poikkeuksellisesti pelattiin 2021).
Kisat jakaantuvat lukuisille stadionille edellä mainituissa maissa. Isäntämaat valittiin UEFA:n päätöksellä, kun muut kisoja hakeneet maat vetäytyivät omien hankkeidensa kanssa. Aluksi mukana oli Venäjä ja Turkki, mutta Venäjän hakemus evättiin sattuneesta syystä ja Turkki veti oman hakemuksen pois hakeakseen yhteiskisoja Italian kanssa vuodelle 2032.
Otteluita pelataan useissa eri kaupungeissa ja täten myös monilla eri stadioneilla. Seuraavassa tarkempi katsaus tuleviin EM-pelien näyttämöihin.
Keskeiset EM 2028 stadionit
Wembley Stadium Lontoossa toimii turnauksen pääareenana. Stadion on Euroopan suurimpia ja todellinen englantilaisen jalkapallon mekka. Stadionin kapasiteetti on 90 000 katsojaa ja siellä järjestetään kaikki Englannin kotiottelut, esimerkiksi karsintojen aikana sekä muun muassa vuosittainen FA Cupin finaali.
Aviva Stadium Dublinissa on Irlannin päästadion kisojen aikaan. Se on maan suurin jalkapalloareena ja isännöi useita tärkeitä otteluita. Stadionin kapasiteetti on noin 51 000 katsojaa.
Tottenham Hotspur Stadium on yksi moderneimmista jalkapalloareenoista Englannissa ja koko Euroopassa. Sen kapasiteetti on 62 000 katsojaa ja se pari vuotta sitten valmistuneena kokonaisuutena tarjoaa huippuluokan tilat niin pelaajille kuin katsojille.
Edellä mainittujen stadioneiden lisäksi Englannissa pelataan Etihad Stadium Manchesterissa, joka normaalisti tunnetaan Manchester Cityn kotiareenana. Stadion vetää 55 000 katsojaa. Villa Park Birminghamissa on yksi Englannin perinteikkäimmistä areenoista. Se on isännöinyt lukuisia merkittäviä otteluita vuosikymmenten aikana. Englannissa otteluita pelataan vielä Liverpoolissa Everton Stadiumilla, sekä Newcastlessa St James’ Parkilla. Näiden lisäksi otteluita pelataan Millenium Stadiumilla Cardiffissa, Walesissa sekä Glasgowssa Skotlannissa Hampden Parkilla. Pohjois-Irlannissa pelataan Belfastissa Casement Parkilla.
Miksi pelipaikalla on merkitystä vedonlyönnin suhteen?
Pelipaikka vaikuttaa ottelun kulkuun monella tavalla. Kotietu on merkittävä tekijä, kun Englanti pelaa omilla areenoillaan. Stadionin koko ja yleisön määrä luovat painetta molemmille joukkueille. Suuret stadionit, kuten Wembley tarjoavat intensiivisen ilmapiirin, jonka ansiosta ottelut ovat varmasti vauhdikkaita.
Sääolosuhteet vaihtelevat pelipaikkojen mukaan. Irlannin kosteampi ilmasto eroaa Englannin etelärannikon olosuhteista. Yhdistyneen Kuningaskunnan alueella hyvin yleiset sade ja tuuli voivat vaikuttaa merkittävästi pelityyliin ja otteluide kulkuun,
Vedonlyöjän kannattaa tutkia joukkueiden aiempia tuloksia kyseisillä stadioneilla. Historia kertoo usein, miten tiimit pärjäävät tietyillä areenoilla. Osa pelaajista voi myös pelata esimerkiksi kotistadionillaan, sillä otteluita pelataan pääosin pääsarjatason joukkueiden kotiareenoilla.
“Pelipaikan tuntemus ja kotietu voivat ratkaista tasaväkiset EM-ottelut 2028.”
Milloin on seuraavat jalkapallon EM-kisat?
Seuraavat jalkapallon EM-kisat pelataan Englannissa, Walesissa, Pohjois-Irlannissa, Skotlannissa ja Irlannissa kesä- ja heinäkuussa 2028. Tarkka aloituspäivämäärä julkistetaan myöhemmin, mutta turnaus noudattaa perinteistä kesäaikataulua.
EM kisat 2028 alkavat todennäköisesti kesäkuun puolivälissä. Loppuottelu pelataan heinäkuun puolivälissä, noin kuukauden kestävän turnauksen jälkeen.
Aikataulu vahvistetaan lopullisesti lähempänä turnauksen alkua. UEFA ottaa huomioon esimerkiksi eri maiden kansallisten liigojen päättymisen ja muut tapahtumat päättäessään tarkkoja päivämääriä myöhemmin.
Turnauksen aikataulun vaikutus vedonlyöntiin
Kesäaikataulut vaikuttavat pelaajien kuntoon ja valmiuteen. Monet pelaajat tulevat pitkän kauden jälkeen turnaukseen väsyneinä. Euroopan suuret sarjat päättyvät pääosin toukokuun lopussa. Arvokisavuosina aikataulu on tiukka ja pelaajilla on vain muutama viikko aikaa palautua ennen EM-kisoja.
Ottelutahti on tiukka lohkovaiheessa. Joukkueet pelaavat kolme ottelua noin kahdessa viikossa, mikä voi osaltaan vaikuttaa kokoonpanoihin. Pudotuspelien aikataulu määrittää myöhemmin tarkempien lepopäivien määrän turnauksen aikana. Pidemmät lepoajat suosivat joukkueita, joilla on vähemmän potentiaalisia avauksen pelaajia joukkueessa.
Esimerkiksi Espanjan, Saksan ja Englannin kaltaiset jalkapallojätit voivat lohkon jo ratkettua heittää kentälle kokonaan uuden kokoonpanon, eikä joukkueen taso juurikaan putoa. Toisaalta esimerkiksi Tanskan kaltaiselle EM-turnausjoukkueelle ei vastaavaa mahdollisuutta juuri ole.
Loukkaantumisriski kasvaa väsymyksen myötä. Tämä vaikuttaa vedonlyöntikertoimiin erityisesti turnauksen loppuvaiheessa. Lämpötilat kesäkuussa ja heinäkuussa vaihtelevat. Englannin ilmasto on kuitenkin pelaajien kannalta kohtuullisen suotuisa, sillä aivan pahimpia helteitä britteinsaarilla harvemmin nähdään.
Katsotaanpo seuraavaksi vielä tarkemmin aikataulua tulevien kisojen suhteen.
EM 2028 tärkeät päivämäärät:
| Vaihe | Ajankohta | Merkitys |
| Karsinnat | Kevät 2027 | Joukkueet arvotaan MM-turnauksen jälkeen karsintalohkoihin ja karsinnat alkavat. |
| Lohkoarvonta | Syksy 2027 | Määrittää turnauksen otteluohjelmat ja lohkojaot |
| Alkulohkot | Kesäkuu 2028 | 24 joukkuetta jakautuu kuuteen lohkoon |
| Pudotuspelit alkavat | Heinäkuu 2028 | 16 parasta joukkuetta jatkaa matkaa |
| Välierät | Heinäkuu 2028 | Neljä parasta kamppailevat finaalipaikasta |
| Loppuottelu | Heinäkuu 2028 | Mestari ratkeaa Wembleylla |
Vedonlyönnissä aikataulun tuntemus auttaa ennakoimaan joukkueiden tilannetta. Tiheä ottelutahti suosii laajemmalla pelaajaringillä toimivia joukkueita.
Joukkueet, joilla on vain 14-15 huippupelaajaa, joutuvat turnauksen edetessä todella kovan kuorman alle. Kovan kuorman alla myös esimerkiksi loukkaantumiset ja muut ongelmat yleistyvät, kun pelaajat eivät saa riittävää lepoa.
Jalkapallon EM 2028 karsinnat – miten ne toimivat?
Jalkapallon EM 2028 karsinnat alkavat vuoden 2027 keväällä. Karsinnoista 20 parasta joukkuetta etenee kisoihin Englannin ja Irlannin rinnalle.
EM karsinnat 2028 noudattavat perinteistä lohkoformaattia. UEFA jakaa joukkueet joukkueiden rankingien perusteella eri arvontakoreihin.
Karsinnat ovat tärkeä vaihe jokaiselle maajoukkueelle, jotka halajavat kisoihin. Ainoastaan kisojen varsinaiset isäntämaat Englanti ja Irlanti saavat suorat paikat ja muiden tulee selviytyä kisoihin, joka varsinaisten karsintojen tai Uefa Nations Leaguen kautta.
Arvonta suoritetaan hyvissä ajoin ennen karsintojen alkua. Yleensä karsintojen lohkoarvonta suoritetaan MM-kisojen jälkeen syksyllä, jolloi saamme myös tietää millaiseen lohkoon Suomi omissa karsinnoissaan pääsee.
Karsintojen rakenne
Joukkueet jaetaan todennäköisesti 10-12 karsintalohkoon. Jokainen lohko sisältää 4-6 joukkuetta. Karsinnoissa jokainen joukkue pelaa kerran kotona ja vieraissa oman lohkon jokaista joukkuetta vastaan. Lohkojen kaksi parasta joukkuetta etenee suoraan kisoihin. Yhteensä 20 paikkaa täyttyy karsinnoista.
- Loput kisapaikat määräytyvät todennäköisesti Nations League menestyksen perusteella. Tätä kautta pelataan play-offit, johon pääsee kansojen liigan 12 parasta joukkuetta, jotka eivät vielä ole saavuttaneet paikkaa karsintojen kautta.
- Karsintamaiden lisäksi isäntämaat Englanti ja Irlanti ovat suoraan kisoissa. Suora kisapaikka on tietysti maille helpotus, mutta toisaalta joukkueilla ei ole tarjolla oikeita kunnollisia kilpailullisia otteluita, vaan pelkästään Nations Leaguen pelejä sekä harjoitusotteluita.
- Arvontakorit määräytyvät UEFA:n ranking-listauksen perusteella. Vahvemmat joukkueet ovat ylemmissä koreissa ja saavat suhteellisesti helpompia vastustajia. Ei siis voi käydä esimerkiksi niin, että Ranska, Saksa, Italia ja Espanja arvottaisiin samaan karsintalohkoon.
Ottelut pelataan kansainvälisten maaottelutaukojen aikana. Nämä tauot ovat:
- maaliskuussa,
- kesäkuussa,
- syyskuussa,
- lokakuussa ja
- marraskuussa.
Karsintojen kesto on noin yhdeksän kuukautta riippuen UEFAn muusta aikataulusta.
| Hyvä huomioida: Karsinnoissa myös maalien määrä on tärkeä asia, ei pelkät pisteet. Jos kaksi joukkuetta on tasapisteissä karsintojen päättyessä, maaliero ratkaisee ensisijaisesti kisoihin etenevän joukkueen. |
Miksi karsinnat ovat tärkeät vedonlyönnin suhteen
Jalkapallon EM-karsinnat paljastavat joukkueiden todellisen tason, joten ne voivat kertoa vedonlyöjälle useita tekijöitä joukkueiden odotuksista. Peliesitykset antavat viitteitä myös varsinaisen menestyksen mahdollisuuksista.
- Pelaajien kehitys näkyy karsintapeleissä. Nuoret tähdet voivat nousta esiin ja vaikuttaa joukkueidensa tekemiseen, ja samalla myös lopullisiin kertoimiin itse kisoissa.
- Valmentajien taktiikka ja pelityyli ovat myös yksi karsintojen antimista. Tämä tieto on arvokasta arvioitaessa joukkueiden mahdollisuuksia kisoissa. Loukkaantumiset ja joukkueen kunnon vaihtelut vaikuttavat kertoimiin.
- Myös itse karsinnat ovat monella tapaa erittäin mielenkiintoista jalkapalloa, varsinkin vedonlyöjän näkökulmasta. Karsinnat ovat suurimmalle osalle maista se vuoden tärkein vaihe, sillä varsinainen kisoihin pääsy on utopiaa useimmille. Esimerkiksi Suomi on edennyt EM-turnaukseen ainoastaan kerran (2020).
Olemme keränneet ajantasaisimmat tiedot Suomen vedonlyöntimarkkinoista. Lue lisää vedonlyönnistä täältä.
Vinkkejä karsintoihin
Karsinnat ovat siis monella tapaa näyteikkuna joukkueiden pelaamiseen, sekä tarkempaan tulkintaan siitä millaiset minkäkin joukkueen menestysmahdollisuudet ovat. Tässä tärkeimpiä vinkkejä karsintojen seuraamiseen vedonlyönnin näkökulmasta.
- Seuraa joukkueiden kotipelejä tarkkaan. Kotietu on merkittävä tekijä karsintojen aikana.
- Tutki joukkueiden historiaa karsinnoissa. Jotkut maat pärjäävät paremmin paineen alla kuin toiset.
- Kiinnitä huomiota avausotteluihin. Hyvä alku luo pohjaa koko karsinnoille. Näin kävi esimerkiksi Suomelle vuoden 2019 karsinnoissa.
- Analysoi kohtaamisia vahvojen ja heikompien joukkueiden välillä. Yllätykset tapahtuvat usein juuri näissä peleissä.
- Pidä kirjaa maalieroista ja tehokkuudesta. Nämä voivat ratkaista tasatilanteissa, kuka etenee kisoihin.
- Valmentaja vaihdokset kesken karsintojen voivat muuttaa joukkueen dynamiikkaa. Uusi valmentaja tuo usein mukanaan uuden pelitavan.
- Nuoret pelaajat, jotka saavat pelituntumaa karsinnoissa, voivat olla avainasemassa kisoissa. Heidän kehityksensä on tärkeää seurata.
- Joukkueet, jotka varmistavat paikkansa kisoihin aikaisin, saattavat kierrättää merkittävästi kokoonpanojaan. Tämä vaikuttaa viimeisten karsintakierrosten tuloksiin.
Vaikka karsinnat eivät vielä varsinaisesti EM-kisoja olekaan, ovat ne ensimmäinen askel kohti kesän 2028 tapahtumaa. Karsintojen avulla on mahdollista päästä tunnelmaan käsiksi, vaikka itse ei vedonlyöntiä harrastaisikaan.
| Seuraavaksi: Sukellamme tarkemmin EM vedonlyönti kohteisiin 2028 ja tutkimme, mitkä vedot ovat suosituimpia ja miten niitä kannattaa lähestyä. |
EM vedonlyönti kohteet 2028
EM vedonlyönti kohteet 2028 ovat todella laajat ja monipuoliset, sillä monet vedonlyöntisivustot tarjoavat satoja erilaisia kohteita koko turnauksen ajaksi.
Perinteiset kohteet, kuten turnauksen voittaja tai paras maalintekijä, ovat kisoista toiseen suosituimpia kohteita markkinoilla. Perinteisimpien kohteiden lisäksi myös erikoiskohteet houkuttelevat kokeneita vedonlyöjiä.
Vedonlyöntimarkkinat ja vedonlyöntivinkit kehittyvät jatkuvasti. Uusia kohteita ilmestyy vuosittain vastaamaan asiakkaiden kysyntää. Seuraavaksi tarkastelemme tarkemmin, miten jalkapallon EM kisa vedonlyönti toimii.
Jalkapallon EM kisa vedonlyönti
Jalkapallon EM kisa vedonlyönti kattaa kaikki turnauksen vaiheet. Aina lohkovaiheen avausottelusta turnauksen kliimaksiin, loppuotteluun saakka. Näistä otteluista jokaisessa on tarjolla valtava määrä erilaisia vedonlyöntimahdollisuuksia.
EM kisat vedonlyönti alkaa jo kuukausia ennen turnauksen alkua. Pitkän aikavälin vedot itse turnaukseen avautuvat heti karsintojen päätyttyä.
Ottelupäivinä vedonlyöntikohteiden määrä kasvaa vielä entisestään ja otteluiden aikana pelattavat live-vedot tuovat vielä enemmän vaihtoehtoja aktiiviselle seuraajalle.
Suosituimmat vedot
Turnauksen voittaja (Winner market)
Turnauksen voittaja on koko EM-vedonlyönnin suosituin kohde. Vedot voidaan asettaa jo vuosia ennen kisoja.
Turnauksen voittajaksi tarjolle olevien suosikkijoukkueiden kertoimet ovat alhaisimmat. Ranska, Englanti ja Saksa ovat tyypillisesti mestarisuosikit niiden jatkuvan menestyksen vuoksi. Toisinaan kuitenkin EM-kisoissakin on tapahtunut jättiyllätyksiä ja näiden joukkueiden kertoimet tarjoavat suurempia voittoja. Yllättäjät, kuten Tanska vuonna 1992, muistuttavat, että pallo on oikeasti pyöreä.
Kertoimet muuttuvat karsintojen ja harjoituspelien perusteella. Esimerkiksi joukkueen hyvät esitykset nostavat joukkueen arvostusta vedonvälittäjien silmissä ja laskevat kertoimia. Samalla taas avainpelaajien loukkaantumiset voivat nostaa kertoimia merkittävästi. Yhden tähden puuttuminen voi heikentää joukkueen mahdollisuuksia.
Valmentajavaihdokset vaikuttavat myös mestarisuosikkeihin. Uusi valmentaja voi nostaa tai laskea joukkueen menestysodotuksia todella paljon.
Paras maalintekijä (Top scorer)
Kultaisen kengän vedonlyönti on erittäin suosittu kohde EM-kisoissa. Hyökkääjien kertoimet vaihtelevat merkittävästi sen mukaan, miten heidän joukkueensa odotetaan menestyvän turnauksessa.
Pelaajat vahvoista joukkueista pelaavat luonnollisesti enemmän otteluita, mikä lisää heidän mahdollisuuksiaan voittaa maalipörssi. Erityisen houkuttelevia vaihtoehtoja ovat rangaistuspotkujen laukojat, sillä nämä “ylimääräiset” maalit voivat ratkaista koko maalipörssin lopullisen järjestyksen.
Harry Kane Englannista nousee usein suosikiksi kultaisen kengän vedonlyönnin kertoimissa. Hän on osoittanut pystyvänsä tekemään maaleja suurissa turnauksissa, ja kotietu Englannissa voi antaa hänelle lisäetua.
Kylian Mbappé Ranskasta on toinen vahva vaihtoehto, sillä hänen nopeutensa ja poikkeuksellinen viimeistelytaitonsa tekevät hänestä vaarallisen jokaisessa ottelussa. Myös nuoret nousevat tähdet kuten Jude Bellingham voivat yllättää, ja heidän kertoimensa ovat usein houkuttelevia verrattuna odotettaviin voittajiin.
Lohkojen voittajat
Kuuden lohkon voittajien vedonlyönti tarjoaa lyhyen aikavälin jännitystä, sillä tulokset selviävät jo turnauksen ensimmäisten viikkojen aikana. Lohkojen tasapaino vaihtelee arvonnan mukaan merkittävästi, ja erityisesti niin kutsutut “kuoleman lohkot” tarjoavat vaikeammin ennustettavia tuloksia.
Jokaisessa lohkossa on yleensä vähintään yksi selvä suosikki ja kertoimet kuvastavat vahvasti joukkueen asemaa lohkossa. Yllätykset ovat kuitenkin aina mahdollisia, sillä EM-tason otteluissa pienetkin asiat voivat vaikuttaa lopputulokseen.
Toisen sijan vedonlyönti voi olla erityisen mielenkiintoista, koska usein kaksi tai kolme joukkuetta taistelee toisesta paikasta tasaväkisesti. Lohkovaiheen pisteiden tai maalien kokonaismäärä on myös suosittu kohde, sillä joissakin lohkoissa syntyy enemmän maaleja kuin toisissa. Tietysti lohkojen joukkueista riippuen.
Ottelukohtaiset vedot (1X2, BTTS, Over/Under)
1X2-veto on jalkapallon perinteinen veto, jossa lyödään vetoa kotivoitosta, tasapelistä tai vierasvoitosta. BTTS (Both Teams To Score) on puolestaan kasvattanut suosiotaan merkittävästi viime vuosina. Veto voittaa, kun molemmat joukkueet onnistuvat tekemään maalin ottelun aikana.
Myös niin kutsutut linjavedot, eli Over/Under-vedot,ovat kasvattaneet suosiotaan. Linjavedot keskittyvät pelkästään maalimääriin eli niissä ottelun voittajalla ei ole lopun viimein merkitystä.
Erikoiskohteet (kulmat, kortit, pelaajasuoritukset)
Kulmapotkuvedot ovat kasvattaneet suosiotaan merkittävästi viime vuosina. Hyökkäävät joukkueet keräävät luonnollisesti enemmän kulmapotkuja, mikä tekee niistä ennustettavampia kohteita analyyttisille vedonlyöjille.
Keltaiset ja punaiset kortit tarjoavat lisäjännitystä otteluiden seuraamiseen, sillä joukkueiden pelityyli vaikuttaa korttimääriin huomattavasti. Aggressiivisemmat joukkueet keräävät enemmän kortteja, mutta toisaalta on myös olemassa korttiherkempiä tuomareita, joiden otteluissa kortteja tulee enemmän.
Pelaajasuoritukset kuten maalit, syötöt ja laukaukset ovat pelaajien suorituksiin kohdistuvia vetoja, joissa tähtipelaajien kertoimet ovat alhaisempia kuin vaihtopelaajien. Jopa vaihdot ja niiden ajoitus voivat olla vedonlyöntikohteita kokeneimmille vedonlyöjille, sillä valmentajien strategiat vaihtelevat pelin tilanteen mukaan.
Erikoiskohteita on tänä päivänä tarjolla satoja per ottelu ja vedonlyönti jalkapallossa vaatii ennen kaikkea sitä, että tietää mitä on pelaamassa.
Pitkän aikavälin vedot
Pitkän aikavälin vedot, eli niin kutsutut long-term betsit, asetetaan yleensä jo ennen turnauksen alkua. Nissä veikataan kohteita, jotka kestävät pidempään kuin yksittäinen ottelu tai kierros. Yleisimpiä vetoja ovat mestarin tai parhaan maalintekijän veikkaaminen, mutta kohteina voi olla vaikkapa koko turnauksen maalimääräkin.
Joukkueen eteneminen eteenpäin turnauksessa on myös yleinen vedonlyöntikohde.
Lopullista voittajaa on yleensä mahdollista alkaa veikata jo jopa ennen karsintoja, jolloin todellakin puhutaan pitkäkestoisesta vedosta. Karsintojen ja kisojen yhdistelmävedot ovat mahdollisia. Nämä vedot saattavat siis kestää parikin vuotta ennen kuin ne ratkeavat.
Vaikka long-term betsit eivät ole turnauksissa niin suosittuja kuin esimerkiksi jääkiekon puolella runkosarjaan kohdistuvat vedot, on niiden määrä ja suosio kasvanut viimeisten kisojen aikana merkittävästi.
EM 2028 vedonlyöntibonukset
EM 2028 vedonlyöntibonukset ovat merkittävä osa turnauksen tarjontaa. Vedonlyöntisivustot kilpailevat asiakkaista erikoistarjouksilla. Näissä bonuksissa on todellakin tarjolla monenlaista.
Yleisin bonus on tervetuliaisbonus, jonka avulla sivustot houkuttelevat uusia käyttäjiä. Perinteisesti tervetuliaisbonus on talletusbonus, jossa sivusto vastaa pelaajan omaan talletukseen tietyllä osuudella.
Toinen yleinen bonusmuoto EM-kisoissa ovat ilmaisvedot. Ne antavat mahdollisuuden lyödä vetoa ilman riskiä oman rahan menettämiseen. Hieman samaan perustuvat myös kertoimien korotukset, mutta niissä pelaajan tulee toki tallettaa omaa rahaa pelaamiseen. Niissä esimerkiksi ennakkosuosikin kerrointa voidaan nostaa ylemmäs, jotta pelaajat innostuisivat saadessaan hyvän kertoimen todennäköiselle voittajalle.
Muut bonukset EM-kisojen aikaan
Em-kisojen aikaan vedonlyöntisivustoilla on kuitenkin tarjolla myös paljon muitakin bonuksia. Tänä päivän bonusvalikoimat ovat todella laajoja ja jokainen eri bonustyyppi on varmasti jossain tarjolla.
Monet sivustot tarjoavat enemmän pelaaville pelaajille esimerkiksi mahdollisuutta Cashbackiin eli käteispalautukseen, jossa osa nettotappioista palautetaan pelaajalle bonusrahana.
Käteispalautuksen lisäksi tarjolla voi olla erilaisia muita uskollisuusohjelmia sekä kilpaluita sekä arvontoja. Kaikki tämä on tänä päivänä hyvin yleistä.
Bonusten kanssa tulee vain muistaa olla varovainen. Mikäli vedonlyönti ja bonukset kiinnostavat, on vastuullisen pelaamisen muistaminen jopa aiempaa tärkeämpää.
Kuka voitti jalkapallon EM viimeksi?
Espanja voitti jalkapallon EM viimeksi vuonna 2024. Kisat pelattiin Saksassa, ja Espanja voitti loppuottelussa Englannin 2-1.
Tämä oli Espanjan neljäs EM-mestaruus historiassa. Aiemmat mestaruudet tulivat vuosina 1964, 2008 ja 2012.
EM kisat 2028 tarjoavat Espanjalle mahdollisuuden puolustaa mestaruuttaan. EM jalkapallo vedonlyönti ja sen ympärillä olevat markkinat näkevät Espanjan jälleen yhtenä suosikkijoukkueena.
Espanjalla oli mestaruuden voittaneessa joukkueessa useita nuoria pelaajia, jotka ovat edelleen mukana maajoukkueen mukana. Kirkkaimpana tähtenä tullee loistamaan edelleen teinitähti Lamine Yamal, joka on EM-kisojen aikaan edelleen vasta 20-vuotias pelaaja.
Muita tulevan turnauksen ennakkosuosikkeja ovat esimerkiksi finaaliss tappion kärsinyt Englanti, johon pätee paljon samoja asioita kuin Espanjaan. Joukkueessa on paljon huippupelaajia, jotka vasta lähestyvät uransa primeä.
Kuinka usein jalkapallon EM-kisat järjestetään?
Jalkapallon EM-kisat järjestetään joka neljäs vuosi. Tämä sykli on pysynyt samana vuodesta 1960 lähtien.
Seuraavat jalkapallon EM kisat 2028 noudattavat tätä perinteistä aikataulua. Edellisten kisojen ja EM karsintojen 2028 välillä on jälleen neljän vuoden aikaväli.
Ainoa kerta, kun kisojen aikataulua on muutettu, oli 2020, kun koronapandemia esti kisojen järjestämisen suunnitellusti. Kisat pelattiin myöhemmin 2021 eli edellisistä kisoista oli kulunut 5 vuotta ja seuraaviin oli enää aikaa 3 vuotta.
Vaikutus tuleviin kisoihin ja vedonlyöntiin
Neljän vuoden sykli vaikuttaa joukkueiden kehitykseen merkittävästi. Pelaajien kokoonpanot muuttuvat kisojen välillä huomattavasti. Nuoret pelaajat kypsyvät kantamaan vastuuta maajoukkueessa ja veteraanit lopettavat uransa. Tämä voi merkittävästi vaikuttaa joukkueiden vahvuuteen ja vedonlyöntikertoimiin.
Valmentajavaihdokset ovat yleisiä kisojen välillä. Uudet valmentajat tuovat mukanaan uusia taktiikoita ja pelityylejä.
Edellisistä kisoista ei siis kannata ottaa liikaa tietoa mukaan, sillä neljä vuotta on huippujalkapallossa todella pitkä aika. On kuitenkin syytä huomioida, että edellisten kisojen menestys, olipa se sitten EM-kisoissa tai MM-kisoissa, voi kuitenkin kertoa paljon joukkueen ja sen johdon kyvystä suhtautua paineisiin.
| Tiesitkö? Vaikka EM-kisat järjestetään joka neljäs vuosi, vuoden 2020 kisat pelattiin poikkeuksellisesti vuonna 2021 COVID-19-pandemian vuoksi. Tämä oli ensimmäinen kerta EM-kisojen historiassa, kun turnausta siirrettiin vuodella. Kisat pelattiin eri puolilla Eurooppaa, yhteensö 11 eri isäntäkaupungissa, mikä teki niistä ainutlaatuiset. Turnauksen formaatti oli täysin uudenlainen, ja se herätti paljon keskustelua jalkapallomaailmassa siitä, että kenen kisat oikeastaan edes olivat. |
Vastuullinen vedonlyönti
Vastuullinen vedonlyönti on olennainen osa turvallista toimintaa. Vedonlyönti tulee nähdä aina yhtenä urheiluviihteen muotona, eikä koskaan varmana tulonlähteenä. Vastuulliseen vedonlyöntiin ja sen onnistumiseen on olemassa muutamia helppoja vinkkejä, joista tärkeimmät löydät alta.
- Aseta itsellesi selkeät rajat ennen vedonlyönnin aloittamista. Älä koskaan lyö vetoa rahalla, jota et voi hävitä.
- Pidä taukoja säännöllisesti. Älä anna vedonlyönnin hallita ajankäyttöäsi tai elämääsi.
- Tunnista varoitusmerkit ongelmapelaamisesta. Jos vedonlyönti aiheuttaa stressiä tai taloudellisia ongelmia, hae apua ajoissa.
- Käytä vedonlyöntisivustojen työkaluja itsesi suojaamiseen. Talletus- ja tappiorajat auttavat hallitsemaan kulutusta.
- Älä aja tappioita takaisin heti. Tunnepohjaiset päätökset johtavat usein suurempiin tappioihin.
- Muista, että vedonlyöntisivustoilla on aina pitkällä aikavälillä etulyöntiasema. Voitot ovat mahdollisia, mutta pitkäaikainen voitto on erittäin epätodennäköistä.
- Keskustele vedonlyönnistä läheistesi kanssa. Avoimuus auttaa pitämään toiminnan hallinnassa.
- Älä yhdistä alkoholia ja vedonlyöntiä. Päihtymys heikentää päätöksentekokykyä merkittävästi.
- Pidä kirjaa vedonlyönnistäsi. Tämä auttaa näkemään todelliset voitot ja tappiot.
Vastuullinen vedonlyönti on vedonlyönnin tärkein asia. Pakonomainen ja alati voittoa tavoitteleva vedonlyönti johtaa vääjäämättä ainakin jonkinasteiseen peliongelmaan.
Lue lisää vinkkejä EM kisat 2028 -turnausta varten vedonlyöntisanastostamme.
Yhteenveto – Jalkapallon EM vedonlyönti 2028
Jalkapallon EM vedonlyönti 2028 tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet. Turnaus pelataan Englannissa ja Irlannissa kesällä 2028. Karsinnat alkavat kuitenkin jo vuoden 2027 keväällä. Karsinnoissa joukkueiden taso selviää tarkemmin ja vaikuttaa näin lopullisiin jalkapallon EM-kisojen vedonlyöntikertoimiin.
Jalkapallon EM-kisoissa vedonlyöntikohteita on tarjolla valtava määrä. Kohteet vaihtelevat turnauksen voittajasta yksittäisten pelaajien suorituksiin tietyissä otteluissa. Kisojen aikana useat eri sivustot tarjoavat niin vedonlyöntikertoimia kuin bonuksiakin, joiden avulla vetoja lyödään niin live-vedonlyöntinä kuin perinteisinä vetoina.
Usein kysytyt kysymykset – Jalkapallon EM 2028
Missä pelataan jalkapallon EM 2028?
EM 2028 pelataan Englannissa ja Irlannissa. Pääareenat ovat Wembley Stadium Lontoossa ja Aviva Stadium Dublinissa. Turnausta pelataan kuitenkin useilla stadioneilla molemmissa maissa.
Milloin on seuraavat jalkapallon EM kisat 2028?
Seuraavat jalkapallon EM-kisat pelataan kesä- ja heinäkuussa 2028. Turnaus kestää noin kuukauden ja päättyy heinäkuun puolivälissä loppuotteluun Wembley Stadiumilla.
Kuinka usein jalkapallon MM-kisat järjestetään?
Jalkapallon MM-kisat järjestetään joka neljäs vuosi, samoin kuin EM-kisat. MM-kisat ja EM-kisat vuorottelevat kahden vuoden välein, joten suuria jalkapalloturnauksia järjestetään Eurooppalaisesta näkökulmasta joka toinen vuosi.
Milloin on jalkapallon EM 2028 karsinnat?
Jalkapallon EM 2028 karsinnat alkavat keväällä 2027 lohkoarvontojen jälkeen. Karsinnat jatkuvat läpi vuoden 2027 ja päättyvät vuoden 2028 alussa mahdollisten play-off-otteluiden ja jatkokarsinnan jälkeen.